Operaatio Pirkanmaa

Operaatio Pirkanmaa on maakunnallinen kulttuuriohjelma, joka tähtää luovien alojen kehittämiseen. Sitä koordinoi Tampereen kaupunki.

Hanke edistää alueellista näkyvyyttä, kävijämäärien kasvua, kansainvälistymistä, kulttuuritoimijoiden osaamiskapasiteetin nostamista sekä kuntien ja tapahtumatoimijoiden yhteistyötä.

Tampere haki yhdessä pääkuntakumppani Mänttä-Vilppulan ja 18 pirkanmaalaisen kunnan kanssa Euroopan kulttuuripääkaupunki -nimitystä vuodelle 2026. Kilpailuun osallistuivat myös Savonlinnan luotsaama Saimaa-ilmiö sekä Oulu2026-hanke. Oulu voitti kilpailun, mutta jo hakuvaiheessa Pirkanmaan kunnat olivat sitoutuneet toteuttamaan vaihtoehtoisen ohjelman luovien alojen kehittämiseksi ja monivuotisen valmistelutyön hyödyntämiseksi.

Kolmivuotinen toteutus kulttuuritoimijoiden tukena

Vuonna 2022 alkaneen projektin tarkoitus on tukea Pirkanmaan alueen kulttuuritoimijoita ja edistää pandemiasta elpyvää elämystaloutta. Hankebudjetti kolmelle vuodelle on yhteensä 2,6 miljoonaa euroa. Tampereen kaupungin osuus rahoituksesta on noin 1,9 miljoonaa euroa ja kuntakumppanit rahoittavat ohjelmaa yhteensä 0,7 miljoonalla eurolla. Operaatio Pirkanmaan aluetaloudelliset vaikutukset tulevat olemaan hankebudjettia suuremmat, sillä hanke toimii projektien rahoituksen mahdollistajana ja projektirahoitusta toteutettaville hankkeille haetaan myös muista rahoituslähteistä. 

Kuntien yhteisellä rahoituksella on toteutettu osa hakuvaiheessa tehdyistä projektisuunnitelmista ja kehitetty luovien alojen osaamista, verkostoja ja osaamispohjaa. Erityisesti hankerahoitusosaamisen ja kulttuurikentän yhdessä tekemisen vahvistaminen alueella on keskeistä.

Kaupunki ja Serlachius-museot ohjelman rahoittajina

Mänttä-Vilppulan kaupunki on yhdessä Serlachius-museoiden kanssa sitoutunut Operaatio Pirkanmaa -hankkeeseen 30 000 euron yhteisrahoituksella vuosittain. Museoiden rahoitusosuus on tästä lähes puolet.

Operaation paikallisena tavoitteena on Taidekaupungin alueellisen näkyvyyden edistäminen, kävijämäärien ja hotelliyöpymisten kasvattaminen, asiakkaiden palveluiden käytön lisääminen, kansainvälisten vieraiden saaminen alueelle ja kulttuuritoimijoiden osaamiskapasiteetin nostaminen. 

Mänttä-Vilppulassa on toteutettu mm. Kuvataideviikkoihin ja Musiikkijuhliin liittyvää erillisohjelmaa, Taidekaupungin Laulujuhla sekä kylä- ja nuorisotapahtumia.

Mänttä-Vilppulan hanketyötä on ohjaamassa paikallinen ohjelmaryhmä, jossa on laaja edustus taide- ja kulttuuritoimijoita ja kulttuurihallinnon edustajia. ​

Yhteystiedot
  • Antti
    Korkka
    Kulttuuripäällikkö | Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut 044 428 8210
  • Sipriina
    Ritaranta
    Tuottaja 044 728 8624