Joulun parhaat kierrätysvinkit

Ympäristön kannalta kestävään joulunviettoon kuuluvat kierrätetyt ja aineettomat lahjat sekä jätteiden ahkera kierrättäminen. Lahjaideoita ja kierrätysvinkkejä kertoo ympäristökouluttaja Liisa Malin Pirkanmaan Jätehuollosta.

  • Anna tavaran sijaan lahjaksi yhteistä aikaa tai elämys. Leffalipusta tai hemmottelulahjakortista ei roskapussi paisu. Joululahjat ja -kukat voit pakata persoonallisesti esimerkiksi itse tehtyyn kangaskassiin tai viime vuodelta säästettyihin papereihin ja koristeisiin.

Joulunpyhinä syntyy runsaasti biojätettä. Nämä kaikki lajitellaan biojätteeseen: ruuantähteet, kuihtuneet joulukukat, paperiset lautasliinat sekä teepussit ja suodatinpussit.

  • Voit pakata biojätteen paperipussiin, sanomalehteen, muovittomaan kartonkipakkaukseen tai kaupasta ostettavaan biohajoavaan pussiin. Näin talvella hyvä pakkaaminen ehkäisee myös biojätteen jäätymistä kiinni jäteastiaan.
  • Kinkun rasvan voi lajitella biojätteeseen tai kompostiin, kunhan se on ensin jäähtynyt ja jähmettynyt. Jos pihassasi ei ole biojäteastiaa tai kompostoria, voit kaataa kinkun rasvan esimerkiksi tyhjään maitotölkkiin, antaa sen hyytyä ja viedä tölkkeineen päivineen sekajäteastiaan. Viemäriin kinkun rasvaa ei saa laittaa, Malin ohjeistaa.

Pirkanmaan Jätehuollon biolaitoksessa Biomyllyssä biojätepussin sisällöstä tehdään ympäristöystävällistä liikennepolttoainetta BIG-biokaasua ja lannoitetta kotimaisen ruuan viljelyyn.

Lajittele konvehtirasiat, erilaiset kynttilät ja rikkinäiset jouluvalot. Lahjapakkaukset, -kassit ja -paperit sekä lahjanarut ja koristeruusukkeet ovat sekajätettä. Konvehtirasiat ja suklaakalenterit ovat kartonkipakkauksia, mutta sisällä olevat muovikennot kuuluvat muovipakkauksiin. Myös styroksinen pakkaus kierrätetään muovipakkauksiin.

  • Kynttilänjämät kuuluvat sekajätteeseen. Tuikkujen, ulkotulien ja hautakynttilöiden alumiinikuoret metallinkeräykseen, mutta muovikuoret ja lasiset osat sekajätteeseen. Rikkinäiset jouluvalot ja led-kynttilät lajitellaan sähkölaitteisiin. Lisää ohjeita löydät hakupalvelustamme osoitteessa lajittele.se.

Muista litistää pakkaukset, niin jäteastiaan mahtuu enemmän. Jotta piha pysyy juhlakunnossa, voi pakkausroskat laittaa komeroon odottelemaan arkea ja tyhjempää jäteastiaa. Juhlapyhäviikoilla jäteastian tyhjennys voi siirtyä 1-2 päivää aikaisemmaksi tai myöhemmäksi.

Laita joulukuusi jäteastian vierelle
Kun joulu on ohi, laita kuusi sekajäteastian vierelle. Kuuset kerätään jäteauton kyytiin alkuvuoden aikana. Kuusikeräys on maksullinen palvelu.
Voit tuoda kuusen maksutta jätekeskukseen.

Pirkanmaan Jätehuollon verkkosivuilta löydät myös jäteasemien ja jätekeskusten aukioloajat joulunaikaan.
https://pjhoy.fi/joulunajan-jatehuolto/

Lisätietoa
Ympäristökouluttaja Liisa Malin p. 03 240 5213