Millaisessa Mänttä-Vilppulassa asumme, opiskelemme ja teemme töitä tulevaisuudessa? Kaupunkistrategia ohjaa kaupungin kehittämistä kohti yhteistä tavoitetta: sujuvaa elämää ja elinvoimaa yhteisessä Taidekaupungissa. Tutustu strategiaan kaupungin verkkosivuilla.
Kaupunkistrategia koskettaa monia arjen asioita: koulutusta, asumista, palveluja, työpaikkoja, liikenneyhteyksiä ja ympäristöä. Se ohjaa kaupungin päätöksentekoa ja auttaa suuntaamaan kehittämistyötä yhteisiin tavoitteisiin.
Tulevaisuutta rakennamme rohkeasti, luovasti ja yhdessä asukkaiden, yritysten, yhteisöjen ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Kolme tavoitetta yhteiselle tulevaisuudelle
Elinvoimainen koulutuskaupunki vahvistaa koulutuksen, yritystoiminnan ja työllisyyden mahdollisuuksia. Tavoitteeseen kuuluvat myös kaupungin saavutettavuus ja erilaisiin elämäntilanteisiin sopivan asumisen edellytykset.
Yhteinen ja yhteisöllinen Taidekaupunki rakentuu hyvinvointia tukevista palveluista, turvallisesta elinympäristöstä ja yhdessä tekemisestä. Kaupungin eri alueiden omaleimaisuus ja yhteenkuuluvuus ovat osa yhteistä Mänttä-Vilppulaa.
Aktiivinen ja vastuullinen seutukaupunki tekee yhteistyötä Ylä-Pirkanmaan elinvoiman vahvistamiseksi. Samalla se huolehtii talouden kestävyydestä, henkilöstön hyvinvoinnista ja ympäristövastuusta.
Tavoitteista käytännön tekoihin
Valtuustokauden kehittämistyötä ohjaavat seitsemän strategista kärkitoimenpidettä:
- Yritysten sujuva palvelupolku
- Sasky-yhteistyön vahvistaminen
- Uuden koulukeskuksen rakentaminen
- Junaliikenne ja siihen liittyvä edunvalvonta
- Mustalahden alueen kehittäminen
- Vaikuttavat ja tehokkaat työllisyyspalvelut
- Ympäristöohjelman laatiminen ja vieminen käytäntöön.
Strategian tavoitteet viedään osaksi kaupungin toimintaa talousarvion, ohjelmien ja suunnitelmien kautta. Etenemistä seurataan vuosittaisilla tavoitteilla ja mittareilla sekä osana kaupungin raportointia. Kärkitoimenpiteiden etenemisestä kerromme kaupungin verkkosivuilla ja viestintäkanavissa.
Tutustu strategiaan kuvin ja sanoin
Kaupungin strategiasivulla voit selata kuvitettua esitystä ja tutustua tavoitteisiin, arvoihin sekä toteutumisen seurantaan myös tekstimuodossa.
Kuvituksessa esiintyvät Serlachiuksen Paperiperkele-näyttelyn hahmot yhdistävät kaupungin menneisyyden ja tulevaisuuden: jokainen sukupolvi rakentaa kaupunkia seuraaville. Hahmojen ja näyttelyn tekijätiedot löytyvät strategiasivulta.
Tutustu Mänttä-Vilppulan kaupunkistrategiaan 2040
Paperiperkele-hahmot yhdistävät menneisyyden ja tulevaisuuden
Mänttä-Vilppulan kaupunkistrategian kuvituksessa esiintyy hahmoja Serlachiuksen Paperiperkele – G. A. Serlachiuksen elämä ja afäärit -näyttelystä, joka oli esillä Serlachius Pääkonttorissa vuosina 2013–2023. Näyttely kertoi Mänttään vuonna 1868 puuhiomon perustaneen G. A. Serlachiuksen elämästä ja alueen teollisen historian alkuvaiheista.
Strategian kuvituksessa erityisesti G. A. ja Alice Serlachiuksen hahmot yhdistävät kaupungin menneisyyden ja tulevaisuuden: jokainen sukupolvi rakentaa kaupunkia seuraaville. Näyttely perustui historioitsija Teemu Keskisarjan kirjoittamaan Vihreän kullan kirous -elämäkertaan.
Näyttelyn käsikirjoittivat Pauli Sivonen ja Sami Parkkinen, ja sen visuaalisesta suunnittelusta ja lavastuksesta vastasi Tarja Väätäinen. Näyttelyn hahmojen tekijät: Tarja Väätäinen, Riitta Röpelinen, Ulla-Maija Peltola ja Kaisa Ylinen.
Näyttelyn hahmoista osa on nykyisin sijoitettu Mänttä-Vilppulan kaupungintalolle, jonne niistä rakennetaan pysyvää esillepanoa. Osa hahmoista on jo sijoitettu paikoilleen, ja kokonaisuus täydentyy vaiheittain. Kerromme esillepanosta ja hahmoista lisää, kun esillepano on valmis.

