Tiedote

Kaupunginhallitus antoi kokouksessaan 1.6.2026 evästyksensä Mäntän Jääareena Oy:n yhtiökokousedustajalle. Yhtiökokouskutsun mukaisesti edustajaa evästettiin kaupungin tahtotilasta liittyen hallituksen jäsenten valintaan, tili- ja vastuuvapauden myöntämiseen ja tilinpäätöksen 2025 hyväksymiseen. Uutta yhtiökokousta esitettiin koolle kutsuttavaksi, koska kaupunginhallitukselle toimitetusta yhtiökokouskutsusta puuttuivat liitteet tilinpäätöksen osalta, eikä evästystä ei näin ollen voitu vastuuvapauden ja tilinpäätöksen hyväksymisen osalta käsitellä. Yhtiön johtoon, hallituksen jäseniin tai toimitusjohtajaan ei kohdistu epäilyksiä tai vastuuvapauskysymyksiä. Edellisen hallituksen jäsenet eivät olleet enää käytettävissä ja kaupunginhallitus esitti evästyksenään uuden hallituksen jäsenten nimittämisen.

Samalla kaupunginhallitus evästi yhtiökokousedustajaa toimenpiteistä, joilla valmistellaan yhtiön toiminnan edellytysten selvittämistä ja tähän liittyen ohjeisti yhtiökokousedustajaa uuden toimitusjohtajan/selvitystilahenkilön nimittämistä.

Mäntän Jääareena Oy:n heikosta taloudellisesta tilanteesta johtuen kaupunki on pääomistajan tahtotilana esittänyt yhtiön purkamismenettelyjen käynnistämistä ja toiminnan siirtoa kaupungille. Yhtiön tilanteesta tehdään taloudellinen selvitys, minkä perusteella päätetään purkamismenettelynohjeistuksesta. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa seuraavan kerran 17. elokuuta.

Yhtiön hallitus valmistelee taloudellista selvitystä ja huolehtii yhtiön operatiivisen toiminnan jatkumisesta muutosvaiheessa. Liikuntapalvelupäällikkö Jari Ahvenjärvi on toiminut yhtiön toimitusjohtajana erillisellä kaupungin kanssa tehdyllä sopimuksella oman toimensa ohella. Päätöksensä mukaisesti hallitus irtisanoo toimitusjohtajasopimuksen kaupungin kanssa päättymään 30.6.2026. Yhtiö päättää jatkotoimenpiteistä ja mahdollisen selvitystilahenkilön nimeämisestä taloudellisen selvityksen valmistuttua.

Suunnitelman mukaan Mäntän Jääareena Oy:n toiminta käynnistyy syksyllä normaalin aikataulun mukaisesti ja omistajuusjärjestelyillä ei ole vaikutusta jäähallin toimintaan.